Wister Maleficent

Päiväkirja

2014
kesäkuu

24

Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

Jo jonkin aikaa olen miettinyt toisen puoliverisen ostamista Nepenthe's Charmingin rinnalle. Alusta asti oli selvää, että seuraava olisi tamma, mutta vain viimeisen viikon aikana on kiehtonut ajatus Charlien varsasta. Näin ollen lähdin metsästämään sitä "täydellistä" tammaa, viimein löytäen wishmasterin kasvattaman, Brigadier Studissa asuvan Folly Flow:n. Rautias, kenttä- ja estepainotteinen tamma oli tähän tarkoitukseen juuri täydellinen.

15.06.2014 maailmaan syntyi Wister Maleficent, joka tuttujen kesken tunnetaan nimellä Mimmi. Rautiaalle tammalle odotetaan yhtä loisteliasta kilpauraa kuin vanhemmilleen normaalien ja porrastettujen kilpailujen parissa. Jälkeläisten lisäksi tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu NJ:n alaiset näyttelyt sekä ERJ:n ja KERJ:n laatuarvostelut. Ehkä myös estevarsojen laatuarvostelu sekä kantakirjaus isänsä jalanjäljissä.
Tänään Mimmi saapui viimein uuteen kotiinsa. Jäämme innolla odottamaan tamman kasvua, ja nähtäväksi jää tullaanko tamma jossain vaiheessa siirtämään johonkin toiseen talliin yksityiseksi.

2014
elokuu

27

Estevalmennus, valmentajana Jasmin

Katselin kentällä, kun ratsukko lämmitteli. Mimmi ravasi hienosti tasaisin askelin tehden kaiken mitä ratsastaja pyytää. Esteiden vuoron koittaessa Mimmi kulkikin vielä eteenpäin pyrkivämmin ja suorastaan lensi esteiden yli. Ratanahan oli siis okseri, trippeli, pysty ja toinen okseri. Okserit ja pystyt se hyppäsi vaivattomasti, mutta trippelillä meni juuri ja juuri yli. Ilmeisesti esteen pituus ja korkeus yhdessä tekevät tästä hevoselle haastavan. Tämäkin este kuitenkin ylittyy, joten tärkein asia on jo tehty.

Nyt tästä sain suuren ispiraation kokeilla vähän aikaa tammalla 150cm korkuisena tuota. Silloin tuo rata sujui paremmin eikä este näyttänyt tämän jälkeen haastavana enää 160cm korkeudessakaan. Tämän toistamisen jälkeen on hyvä pitää pieni kahden minuutin tauko ja koota rata erilaiseksi. Pysty, trippeli, sarja, pysty. Tätä rataa aloittaessa tamma näytti jo hiukan väsyneeltä, mutta kerran se tätä saisi koittaa. Esteillä intoa riitti korvaamaan pienen väsyneisyyden. Kun puhdas suoritus oli jo tullut ensimmäisellä kerralla päätin antaa tämän harjoituksen olla tässä ja antaa ratsukon lopetella.

2014
elokuu

31

Estevalmennus, valmentajana Sani

Oli vuorossa rautiaan holsteintamma Mimmin estevalmennus. Ratsukko teki jo itsenäistä alkuverkkaa saapuessani paikalle, joten aloinkin heti rakentamaan muutamia esteitä. Tein pituushalkaisijalle kolme estettä, niiden avulla olisi helppo harjoitella laukanvaihtoja. Alkuveryttelyn jälkeen aloitimme hyppäämällä keskimmäistä estettä, joka oli alkuun pieni ristikko. Tamma hyppäsi sen yli yllättävän rauhallisesti, yleensä kisahevosten hyppivät tuollaisten yli metrin loikilla.

Teimme hetken aina suunnan vaihdon esteen päällä ja se sujuikin todella hyvin. Korotin vähitellen estettä, kunnes se oli ihan hyvän kokoinen pysty. Tamma hyppi kerta toisensa jälkeen tasaisen varmasti niiden yli. Jatkoimme vielä niin, että hyppäisimme kaksi muutakin estettä. Muutamalla kerralla Mimmi hieman oikaisi, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Korkeat esteet eivät tuottaneet mitään ongelmia, vaan tamma hyppäsi siististi kaiken yli mitä sen esteen tuli. Ratsukon yhteistyö näytti todella loistavalta ja ratsastaja ratsasti harvinaisen siististi hevostaan. Jätin ratsukon tekemään hyvin ansaittuja alkuveryttelyjä. Harvoin sai noin hienoa ratsukkoa valmentaa.