Riimuvaara
Etusivu Hevoset Kasvatus
Virtuaalitalli // Virtuaalihevonen

© Riimuvaara 2018
Webdesign © sonya 2018
Tausta © Emilie Barbier (CC BY-NC 2.0)
Koristekuva © Cherie (CC BY-NC 2.0)

Tervetuloa

Riimuvaaran tarina alkoi jo puoli vuosikymmentä sitten Hausjärvellä, pienessä kunnassa aivan Riihimäen naapurissa. Vielä tuolloin ei ollut muuta kuin nuori, itsepäinen ja kunnianhimoinen nainen, jolla oli suuri unelma. Unelma tehdä rakkaasta harrastuksesta jotain enemmän. Alkoi vuosia kestänyt työ ja useasti sinä aikana kävi mielessä luovuttaminen, kun mistään ei meinannut tulla lasta eikä sitä itseään. Jostain mielen sopukoista kaivettiin kuitenkin aina esiin se perisuomalainen sisu, jolla mennään eteenpäin kai vieläkin. Vuosien jälkeen itsestä riippumattomista syistä jouduttiin Hausjärveltä lähtemään. Monen mutkan kautta päädyttiin lopulta Pelloon, pieneen kuntaan Lapin länsiosassa. Matkan varrelle mahtuu siis monenlaisia tarinoita, mutta yksi on ollut ja pysynyt - suomenhevoset.

Pähkinänkuoressa: Riimuvaara on muutamin käsiparein toimiva siittola, jossa kasvatetaan pääasiassa vain kenttäpainotteisia suomenhevosia. Tallia on alusta asti pyörittänyt Routamaan- perhe, mutta edustustehtävistä on yleensä huolehtinut perheen ainoa - ainakin toistaiseksi - naispuolinen edustaja, Jenny. Tuo hiljattain kolmenkympin virstanpylvään ylittänyt perheenäiti hurahti suomalaisiin perinneratsuihin jo lapsena ja tiesi jo silloin viettävänsä elämänsä niiden parissa. Aina toukokuuhun 2018 asti talli tunnettiin nimellä Huvitutti.


Toivottavasti viihdyt
- Routamaan perhe -

Jenny :: VRL-12948 ::

Info

Riimuvaara on perustettu alunperin vuonna 2013 ja ihan alusta asti sen omistajana on ollut Jenny Routamaa. Talli on toiminut suomenhevosia kasvattavana siittolana koko sen historian ajan. Riimuvaara on virtuaalitalli, eli mikään ei tapahdu oikeasti, vaan kaikki on tallin omistajattaren mielikuvitusta. Talli on rekisteröity VRL:n tallirekisteriin tunnuksella RIIM2086.

  Äänestä meitä tallilistalla!

  Sivut päivitetty viimeksi 23.7.2018

Suosittelemme

Adina :: Hornanhovi :: Hukanhelmen Suomenratsut :: Jeili :: Kaarnan Suomenhevoset :: Kalman Suomenratsut :: Kaunovaara :: Ketola :: Kärmeniemi :: Lorun Suomenratsut :: Peikkolehto :: Raatteen Suomenhevoset :: Ristikallion Suomenhevoset :: Routaruusu :: Ruskavaara :: Susiraja :: Teilikorpi :: Turmeltaja :: Tuuvanhovin Suomenhevoset :: Villahaka ::