Kaksinaismoralisti

Virallinen nimi Kaksinaismoralisti "Kaapo"
Rekisterinumero VH13-018-0517
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Syntymäaika 11.06.2012 (3v 11.09.2012)
Väri, säkäkorkeus Tummanrautias, 163cm
Maahantuoja Parodia (VRL-01534)
Omistaja Jenny (VRL-12948)
Painotuslaji Yleispainotus
Koulutustaso Helppo A, 100cm, Helppo

© Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä

TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN - THIS IS A SIM-GAME HORSE
SIVUILLA OLEVAT TIEDOT EIVÄT LIITY MITENKÄÄN KUVISSA ESIINTYVÄÄN HEVOSEEN.

Meriitit

Tavoitteena: ERJL, KERJL, YLA

SLA-plakittu ensimmäisellä palkinnolla 15.05.2014
KRJ-plakittu toisella palkinnolla 20.12.2015

Luonnekuvaus

Kun ensimmäistä kertaa näin Kaapon Suomessa, ihastuin orin herrasmiesmäiseen charmiin välittömästi. Hevonen oli utelias, mutta tutki asioita äärimmäisen kohteliaasti, kuin kysyen lupaa tekemisiinsä. Kaiken käsittelyn ajan ori käyttäytyi erinomaisesti. Ehdin jo miettiä, onko tässä jopa liian rauhallinen ori kilpakentille, mutta onneksi ajatukseni kumoutui välittömästi nähtyäni Kaapon irtohypytyksessä. Orin tekniikka ja liike olivat erinomaiset, laukka juuri sopiva estehevoselle. Tein kaupat ja kuljetin orin Ruotsiin.

Käsitykseni Kaapon elegantista viilipyttymäisyydestä on vahvistunut hetki hetkeltä enemmän. Ihan täysi unelma tai ihmisten ajatuksia lukeva enkeli ei sekään kuitenkaan ole, vaan tuppaa keräämään itseensä paljon virtaa, mikäli ei pääse päivittäin purkamaan energiaansa ja liikkumaan kunnolla. Ratsastaessa tämä näkyy pienenä kyttäämisenä ja hölmöilynä sopivan tilaisuuden tullen, esimerkiksi kovan äänen kuullessaan tai pelottavan esineen kohdatessaan. Käsittelyssä tämäkään ylienergisyys ei näy juuri mitenkään ja ori malttaa askeltaa rauhassa silloin, kun sillä on ihminen vierellään. Hoitaessa Kaapo on ehkä maailman kiltein ori eikä yritä tehdä mitään pöljää kenenkään pään menoksi. Ajoittain se saattaa uteliaisuuksissaan vähän pörrätä karsinassa ympäriinsä, mutta rauhoittuu kyllä pian ja antaa hoitajan tehdä tehtävänsä. Kengitys, eläinlääkärinkäynnit ja raspaukset sujuvat Kaapon kanssa kuin tanssi eikä ori ole moksiskaan, vaikka kymmenenkin vierasta ihmistä pörräisi sen suun, kavion tai kipeän massun ympärillä.

Ratsastajan ollessa selässä Kaapo on toimiva, mutta ajoittain melko virtaisa ratsu. Ratsastajan onkin keskityttävä sataprosenttisesti siihen, että ori keskittyy työntekoon eikä esimerkiksi yritä vain kipittää eteenpäin apuja karkuun. Erityisesti askelpituuden suhteen saa olla tarkkana ja vahtia, että ori joutuu tekemään jopa töitä kauransa eteen. Rentoutuessaan Kaapo alkaa kuitenkin myödätä hyvin ja liikkua rennosti ja hyvällä askeleella. Tämä vain vaatii ratsastajalta uhrautumista pois mukavuusalueeltaan sekä kipeitä vatsalihaksia seuraavana päivänä. Esteillä ori usein innostuu ja lämpsää aika tavalla, joten ratsastajan on oltava koko ajan hereillä ja annettava orille tarpeeksi tehtäviä, jotta sen energisyys ei purkaudu ulos väärällä tavalla. Kaapo on kuitenkin varma esteiden ylittäjä ja kieltelee äärimmäisen harvoin. Nöyrä hyppääjä sikäli, että korjaa usein ratsastajan virheet tai huonon lähestymisen hyppäämällä esteen huonostakin kulmasta tai askelluksesta. Radalla Kaapo syttyy loistoonsa ja siitä selkeästi näkee, miten se innostuu hyppäämisestä ja haluaa ylittää esteen jos toisenkin. Ratsastajan on syytä varmistaa, että ei aivan jää Kaapon tossun alle tempon päättämisen suhteen, vaan rata ylittyy yhteistyössä.

Kilpailuissa Kaapo on käsiteltäessä oma rauhallinen itsensä, mutta radalla herkästi kuumuva, joten ratsastaja saa valmistella hypyt erityisen huolella, että ori muistaa rytmin ja lähestymisten tarkkuuden merkityksen. Lastaamisessa ei Kaapon kanssa ole mitään ongelmaa, tosin pitemmillä matkoilla Kaapo ruukaa vähän kyllästyä seisomiseen ja kehittää tylsyydessään tekemistä kuljetusauton sisällä. Heinäverkkokaan ei pidä poikaa kauaa pois seiniäpotkimasta, joten kilometrien kasvaessa on syytä pitää taukoja ja antaa orin hetken katsella maisemia ja verrytellä koipiaan. Maastoillessa Kaapo ei tunnu pelkäävän mitään ja se onkin oikein luottoratsu silloin, kun ratsastaja kaipaa rentoa maastoilua ilman huolia ja murheita!

Luonne © Freetu, VRL-01534

8v asti n. 1kk=1a, jonka jälkeen n. 5kk=1a

  3 vuotta - 11.09.2012
  4 vuotta - 11.10.2012
  5 vuotta - 11.11.2012
  6 vuotta - 11.12.2012
  7 vuotta - 11.01.2013
  8 vuotta - 11.02.2013
  9 vuotta - 11.07.2013
10 vuotta - 11.12.2013
11 vuotta - 11.05.2014
12 vuotta - 11.10.2014
13 vuotta - 11.03.2015
14 vuotta - 11.08.2015
15 vuotta - 11.01.2016
16 vuotta - 11.06.2016
17 vuotta - 11.11.2016
18 vuotta - 11.04.2017
19 vuotta - 11.09.2017
20 vuotta - 11.02.2018
21 vuotta - 11.07.2018
22 vuotta - 11.12.2018

Sukutaulu

i. Tuplapakka
rt, 160cm - ei virtuaalimaailmassa
ii. Ässän Piipahdus
prt, 155cm - ei virtuaalimaailmassa
iii. Pikavisiitti
ei virtuaalimaailmassa
iie. Saanan Sulosävel
ei virtuaalimaailmassa
ie. Parivaljakko
rt, 162cm - ei virtuaalimaailmassa
iei. Herkon Meriitti
ei virtuaalimaailmassa
iee. Duetto
ei virtuaalimaailmassa
e. Vallan Sympatia
trt, 166cm - ei virtuaalimaailmassa
ei. Moraaliton
m, 160cm - ei virtuaalimaailmassa
eii. Takinkääntäjä
ei virtuaalimaailmassa
eie. Empatian Voitto
ei virtuaalimaailmassa
ee. Hegemonia
trt, 160cm - ei virtuaalimaailmassa
eei. K. M. Unhoitus
ei virtuaalimaailmassa
eee. Taika-Helga
ei virtuaalimaailmassa
Näytä / piilota sukuselvitys

i. Tuplapakka on varsinainen monitoimihevonen. Sopivankokoinen (160cm) ja väritykseltään rautias Turo-ori toimii moitteettomasti niin ratsastaja selässään kuin kärryjen edessäkin. Raveissa herra ei tosin ole käynyt kuin muutamassa startissa, sillä huolimatta hyvästä ajettavuudesta ei Turon potentiaalia ravipuolelle ollut nähtävissä, herkkälaukkainen kaveri. Ratsupuolella Turo osaa sekä esteitä että koulua ja asustelee tällä hetkellä pienellä yksityistallilla Etelä-Suomessa, jossa valmetautuu aktiivisesti ja osallistuu kilpailuihin sekä esteillä että koulussa.

    ii. Ässän Piipahdus on varsin kevytrakenteinen (155cm) ratsuhevonen, jolla kisattiin sujuvasti sekä esteitä että myös maastoesteitä. Kilpauransa aikana ori kierteli kisoja erityisesti Etelä-Suomessa, mutta joitakin myös Ruotsin puolella. Vanhempana Ässä astui kolme tammaa, joista yksi on siis Tuplapakan emä Parivaljakko. Lyhyeksi jääneen siitosuransa jälkeen Ässä ruunattiin, ja se viettää ansaittuja eläkepäiviään Ruotsissa Sundsvallin tienoilla.

      iii. Pikavisiitti oli reipas ja varmajalkainen ratsu (160cm), joka kierteli omistajansa kanssa lähinnä estepuolen kilpailuja. Orin jalkavaivat kuitenkin uusiutuivat jatkuvasti, joten se jouduttiin laittamaan varhaiseläkkeelle suhteellisen nuorella iällä. Pikavisiitti ehti astua useita tammoja, joille se periytti esteratsun ominaisuuksiaan ennen siirtymistään vihreämmille laidunmaille.

      iie. Ässän Piipahdus tunnettiin matkaavoittavasta ja lennokkaasta laukastaan, jonka avulla se selviytyi jopa yli metrisistä esteistä, ollen kasvattajansa mielestä lupaavin omistamansa hevonen ikinä. Piipahdus sai kilpauransa aikana useita ruusukkeita ja kun se lopetettiin vanhuuden vaivoihin 26-vuotiaana, oli se ehtinyt saada myös useita jälkeläisiä.

    ie. Parivaljakko on Kaapon suvun ainoa useamman ravilähdön juossut hevonen. Tamma syntyi ja aloitti kilpauransa Ruotsissa. Huolimatta useammista starteista, ei Parivaljakon juoksijanura ollut kovin erityinen, ja seitsenvuotiaana tamma muutti Ljusdalin kaupunkiin. Siellä se sai ratsukoulutuksen ja toimi kahden sisaruksen hevosena kisaten aina silloin tällöin sekä esteillä että koulussa. Vanhemmiten Jassu myytiin ruotsinkylmäverisiä kasvattavalle tallille, jossa se keskittyy tällä hetkellä eläkepäiviensä viettoon.

      iei. Herkon Meriitti asusteli melkein koko ikänsä Länsi-Lapissa, missä se valmentautui suhteellisen aktiivisesti, mutta kilpaura jäi tyngäksi omistajan haluttomuuteen kisata orillaan. Muutaman tamman astumisen jälkeen ori ruunattiin ja se siirtyi enemmänkin harrasteratsuksi toimien opetusmestarina monille nuorille ratsastajille. Pienikokoinen (150cm) Meriitti olikin sopiva ratsu nuoremmillekin lapsille.

      iee. Duetto asuu edelleen kasvattajallaan Ruotsissa, missä se on vaikuttanut lähes koko elämänsä pääasiassa siitostammana ja omistajansa silmäteränä. Duetto (157cm) on luonteeltaan suorastaan fantastisen kiltti ja kärsivällinen, minkä lisäksi sillä on mukavan pehmeät askeleet ja se on hyvin vastaanottavainen avuille. Useimmat Dueton jälkeläisistä ovat kuitenkin kokeilleet onneaan erityisesti raveissa, vaihtelevalla menestyksellä.

e. Vallan Sympatia on varsin luonteikas ja suhteellisen isokokoinen (166cm) tamma. Nuorempana se on kiertänyt useita eri omistajia löytämättä kuitenkaan pysyvämpää kotia ja sitä "omaa" ihmistä. "Pitovaikeudet" tai "vaihdetaan rauhallisempaan ratsuun" ovat yleisesti käytettyjä termejä tämän tamman myynti-ilmoituksissa. Onneksi Sympatia kuitenkin löysi Etelä-Suomesta erään nuoren naisen, jolla kemiat kohtasivat tämän tuittupäisen tamman kanssa. Kaikesta huolimatta Symppiksellä on erityistä potentiaalia esteille ja parhaimmillaan se hyppää puhtaasti jopa metrin ratoja, kunhan ratsastaja vain osaa asiansa. Varsan teettämisen jälkeen tamman luonnekin on tasoittunut, ja elämä rullaa mallikkaasti.

    ei. Moraaliton eli Suomessa kasvattajansa luona viisivuotiaaksi, jonka jälkeen se myytiin yksityiseksi Etelä-Pohjanmaalle. Koti ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, ja Morrea (160cm) käsiteltiin huonosti. Hevonen palautettiin kasvattajalle kuusivuotiaana, jolloin se oli kuin eri hevonen myyntihetkestä, ja kasvattaja piti hevosen itsellään uudelleenkouluttaen sitä. Tänä aikana Morre ehti astua myös yhden tamman. Menestyksessään jatkokoulutuksen jälkeen hevonen ehti kisata vain yhden kauden verran, sillä valitettavasti ori loppuelämä jäi lyhyeksi ja Morre kuoli vakavaan ähkyyn kahdeksanvuotiaana.

      eii. Takinkääntäjä oli luonteeltaan äkäinen, mutta ratsuominaisuuksiltaan varsin miellyttävä hevonen. Kuka tahansa ei oria (154cm) kuitenkaan pystynyt käsittelemään, joten se eleli kasvattajallaan varsin pitkään ennen sopivan omistajan löytymistä. Tämän jälkeen orin kilpauran pääsi mukavaan vauhtiin ja oria käytettiinkin suhteellisen paljon siitoksessa ennen lopettamistaan vanhemmalla iällä jalkavaivojen vuoksi.

      eie. Empatian Voitto oli hevonen (161cm), jota kaikki rakastivat. Kasvattajan suorastaan palvoma tamma löysi mukavan kodin toiselta suomenhevosia kasvattavalta tilalta, jossa tamman kanssa valmentauduttiin ja kilpailtiin aktiivisesti, erityisesti kouluratsastuksen parissa. Empatian lopetus oli kaikille shokki, mutta onneksi tamma oli ehtinyt jättää muutaman hyvän jälkeläisen, joille emä oli onnistunut suhteellisen hyvin periyttämään hienoja ominaisuuksiaan.

    ee. Hegemonia eli lähes koko elämänsä syntymätallillaan Etelä-Lapissa. Aluksi se toimi ratsastuskoulun opetushevosena, jossa se oli lähes kaikkien kävijöiden suosikki. Ratsastajien harmiksi Helga (160cm) kuitenkin myytiin kymmenvuotiaana yksityiseksi ratsuksi aktiiviselle ja osaavalle ratsastajalle, ja tänä aikana se aloitti kilpailemisen aluetason koululuokissa. Upeasti liikkuva hevonen joutui kuitenkin lopettamaan kilpauransa neljätoistavuotiaana jalkavaivojen vuoksi. Pari vuotta hiljaiseloa vieteltyää vaivat äityivät niin pahoiksi, että Helga jouduttiin päästämään vihreämmille laidunmaille.

      eei. K.M. Unhoitus oli Pohjois-Suomen vaellusratsujen kiistaton kuningas. Ei ollut polkua tai metsää, jossa Unhoitus (162cm) ei olisi ollut kuin kotonaan. Varmajalkainen suomenhevonen oli myös lupaavan oloinen esteratsu, mutta lievän jännevamman vuoksi sen esteura tyssäsi alkuunsa ja orin kanssa keskityttiin maastotouhuihin hyvällä menestyksellä. Unhoitus oli myös kuumaa kamaa pohjoisen jalostusmarkkinoilla hyvän luonteensa ja rakenteensa vuoksi, joten ennen siirtymistään taivaslaitumille se ehti jättää joitakin jälkeläisiä.

      eee. Taika-Helga viis veisasi kaikesta muusta, paitsi kouluratsastuksesta. Esteiden yli tammaa ei saanut millään ja maastossakin se säikkyi jokaista vastaantulevaa puskaa. Tamman omistaja oli kuitenkin innostunut kilpailija ja kierteli pohjoisen Suomen ja Pohjanmaan kilpailuja aktiivisesti vapaa-ajallaan. Iän alkaessa vaikuttaa Taika-Helgan liikkeisiin, teetti omistaja tammalla pari varsaa, jotka yllättävästi olivat varsin varmaluonteisia yleisratsuja. Taika-Helga viettää leppoisia eläkepäiviä tälläkin hetkellä, reilusti parikymmentävuotiaana.

Sukuselvitys © Freetu, VRL-01534

Jälkeläiset

  5 kpl: 0 oria, 5 tammaa
  Jalostusinfo: Kaksinaismoralisti on jalostuskäytössä ja se ottaa vastaan tuontisukuisia, puhdasrotuisia suomenhevostammoja.

01. 13.11.2013 tamma Parodian Psyykkaaja e. Preerian Potpuri omistaja Freetu, VRL-01534
02. 01.07.2014 tamma Hallanhuokaus e. Hallanvaara omistaja narri, VRL-06046
03. 26.07.2014 tamma Parodian Moraalinvartija e. Hymysauhu omistaja Freetu, VRL-01534
04. 14.02.2015 tamma Parodian Isinpikkutyttö e. Myrskyluodon Maija omistaja Freetu, VRL-01534
05. 11.07.2016 tamma Huvitutin Kultaruusu e. Prinsessa Ruusunen omistaja Tvisha, VRL-01671

Kilpailukalenteri

Näyttelymenestys
(0x MVA-SERT, 0x irtoSERT, 0x SW-sija, 0x RCH)
00.00.0000 NJ, Paikka, irtoSERT, päätuom.
00.00.0000 VSN, Paikka, RCH, tuom.
Kilpailustatistiikka
(laji: sijoitukset: voitto - toinen sija - kolmas sija)
Esteratsastus: 65: 10 - 7 - 12
Kenttäratsastus: 38: 7 - 8 - 11
Kouluratsastus: 58: 12 - 7 - 13
VSR: 7: 3 - 1 - 0
02.07.2013   ERJ   Kutsu   90cm   4/39
12.07.2013   ERJ   Kutsu   100cm   4/50
13.07.2013   ERJ   Kutsu   100cm   6/50
13.07.2013   ERJ   Kutsu   100cm   1/50
23.07.2013   ERJ   Kutsu   100cm   4/30
31.07.2013   ERJ   Kutsu   90cm   5/30
18.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   3/30
18.08.2013   ERJ   Kutsu   90cm   3/30
18.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   2/30
19.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   4/30
20.08.2013   ERJ   Kutsu   90cm   1/30
21.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   7/50
22.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   7/50
22.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   7/50
23.08.2013   ERJ   Kutsu   90cm   5/30
23.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   5/50
24.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   4/30
25.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   4/30
26.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   1/30
26.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   5/30
27.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   1/30
28.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   3/30
28.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   4/30
29.08.2013   ERJ   Kutsu   100cm   1/40
09.09.2013   ERJ   Kutsu   100cm   3/40
23.09.2013   ERJ   Kutsu   100cm   3/40
24.09.2013   ERJ   Kutsu   100cm   4/40
11.10.2013   ERJ   Kutsu   90cm   4/40
12.10.2013   ERJ   Kutsu   90cm   3/40
15.10.2013   ERJ   Kutsu   100cm   7/50
18.10.2013   ERJ   Kutsu   100cm   5/50
19.10.2013   ERJ   Kutsu   100cm   1/50
22.10.2013   ERJ   Kutsu   100cm   6/40
02.12.2013   ERJ   Kutsu   100cm   4/30
24.12.2013   ERJ   Kutsu   90cm   6/50
25.12.2013   ERJ   Kutsu   100cm   7/50
01.01.2014   ERJ   Kutsu   90cm   5/40
01.01.2014   ERJ   Kutsu   100cm   6/40
21.01.2014   ERJ   Kutsu   90cm   1/40
21.01.2014   ERJ   Kutsu   100cm   5/40
30.01.2014   ERJ   Kutsu   100cm   3/50
02.02.2014   ERJ   Kutsu   100cm   5/94
02.02.2014   ERJ   Kutsu   100cm   6/50
24.02.2014   ERJ   Kutsu   100cm   3/30
25.02.2014   ERJ   Kutsu   100cm   1/30
19.05.2014   ERJ   Kutsu   100cm   3/30
21.05.2014   ERJ   Kutsu   100cm   1/30
30.05.2014   ERJ   Kutsu   100cm   5/30
31.05.2014   ERJ   Kutsu   100cm   1/30
02.06.2014   ERJ   Kutsu   100cm   2/30
06.06.2014   ERJ   Kutsu   100cm   1/30
08.06.2014   ERJ   Kutsu   100cm   5/30
11.06.2014   ERJ   Kutsu   100cm   5/30
21.08.2014   ERJ   Kutsu   100cm   4/30
25.08.2014   ERJ   Kutsu   100cm   4/30
20.01.2015   ERJ   Kutsu   100cm   3/26
21.01.2015   ERJ   Kutsu   100cm   2/26
25.01.2015   ERJ   Kutsu   100cm   2/40
25.01.2015   ERJ   Kutsu   100cm   2/40
01.02.2015   ERJ   Kutsu   100cm   3/40
01.02.2015   ERJ   Kutsu   100cm   3/40
02.02.2015   ERJ   Kutsu   100cm   5/40
02.02.2015   ERJ   Kutsu   100cm   5/40
09.02.2015   ERJ   Kutsu   100cm   2/40
09.02.2015   ERJ   Kutsu   100cm   2/40
23.12.2013   KERJ   Kutsu   Tuttari   2/38
26.12.2013   KERJ   Kutsu   Tuttari   2/38
21.05.2014   KERJ   Kutsu   Helppo   4/40
22.05.2014   KERJ   Kutsu   Helppo   1/40
23.05.2014   KERJ   Kutsu   Helppo   4/40
26.06.2014   KERJ   Kutsu   Helppo   3/30
20.01.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   6/40
21.01.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   3/40
25.01.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   1/40
28.01.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   4/40
06.03.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   3/30
07.03.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   4/37
08.03.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   3/37
11.03.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   3/30
12.03.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   2/30
13.03.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   3/30
13.03.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   6/37
24.03.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   3/37
29.06.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   5/30
07.08.2015   KERJ   Kutsu   Helppo   4/30
01.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   1/30
02.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   2/30
02.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   1/40
03.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   1/30
03.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   3/34
04.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   2/34
07.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   1/40
08.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   3/30
09.05.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   2/30
14.07.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   2/30
15.07.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   2/30
18.07.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   1/30
19.07.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   3/30
20.07.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   3/30
23.07.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   4/30
24.07.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   4/30
30.07.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   5/30
01.08.2016   KERJ   Kutsu   Helppo   5/40
07.07.2013   KRJ   Kutsu   Helppo B   3/50
08.07.2013   KRJ   Kutsu   Helppo A   6/50
10.07.2013   KRJ   Kutsu   Helppo B   6/50
15.07.2013   KRJ   Kutsu   Helppo A   5/50
22.08.2013   KRJ   Kutsu   Helppo B   1/40
23.08.2013   KRJ   Kutsu   Helppo B   2/40
10.10.2013   KRJ   Kutsu   Helppo A   1/40
30.01.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   8/94
19.05.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   2/40
21.05.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   2/40
21.05.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   5/40
22.05.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   3/40
25.05.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   1/40
25.05.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   5/40
27.05.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   2/30
02.06.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   4/40
03.06.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   2/40
06.06.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   1/40
07.06.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   5/40
13.06.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   6/40
22.06.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   1/40
31.07.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   3/30
31.07.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   1/30
02.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   3/30
03.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   3/30
03.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   2/30
04.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   1/30
04.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   1/50
05.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   4/30
05.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   2/30
05.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   3/30
06.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   4/50
06.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   1/30
07.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   1/30
07.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   3/30
08.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   4/30
09.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   5/30
09.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   5/30
10.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   1/50
14.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   4/30
18.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   4/30
18.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   3/30
19.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   3/30
20.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   1/30
26.08.2014   KRJ   Kutsu   Helppo A   5/30
10.10.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   3/30
18.10.2014   KRJ   Kutsu   Helppo B   6/40
13.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   6/40
14.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   5/40
17.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   5/40
18.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   3/40
19.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   6/40
19.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   3/40
21.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   5/40
22.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   2/40
24.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   5/40
26.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   5/40
27.03.2015   KRJ   Kutsu   Helppo B   3/40
04.06.2013   VSR / koulu   Kutsu   Helppo C   4/8
06.06.2013   VSR / koulu   Kutsu   Helppo C   1/8
07.06.2013   VSR / koulu   Kutsu   Helppo C   4/8
08.06.2013   VSR / koulu   Kutsu   Helppo C   4/8
09.06.2013   VSR / koulu   Kutsu   Helppo C   1/8
13.06.2013   VSR / este   Kutsu   60cm   2/8
30.11.2013   VSR Cup / este   Kutsu   90cm   1/56

Päiväkirja & valmennukset

Näytä / piilota päiväkirja

05.04.2013 - Kaapo saapuu, kirjoittanut Freetu

Ihanainen sydäntenmurskaaja Kaapo saapui tänään Parodiaan. Toistaiseksi herra on saanut majailla rauhassa tarhassaan ja katsella naapuritarhan pikkujunnua sekä kauempana tarhailevaa Iitua. Ori vaikuttaisi olevan äärimmäisen ystävällinen ja hyväkäytöksinen tapaus. Illalla hain herran sisälle tarhastaan ja annoin sille iltaheinät. Vaikuttaisi siltä, että Kaapolla menee hetki tutustua uuteen talliin, jonka jälkeen alamme suunnittelemaan treeniohjelmaa ratsutusharjoitusten merkeissä.

07.04.2013 - Ensimmäinen ratsastus, kirjoittanut Freetu

Tutustumisaikaa uuteen talliin takana, ja tänään nousen orin selkään! Kaapoahan on ratsutettu kolmivuotiskautensa alussa, joten sinänsä vierasta ei tämä homma orille ole. Nousin selkään ja Kaapo tuntui heti olevan perillä siitä, missä mennään. Virtaa pojassa oli kuin pienessä kylässä, sillä sen viime päivät ovat olleet keskimääräistä rennompia ja sisältäneet lähinnä tarhailua ja juoksutusta. Nytkin pyrimme siihen, että nuorella ratsastetaan 3-4 päivänä viikossa ja muulloin keskitytään juoksutukseen tai muuhun maasta käsin -hommailuun. Tänään aloitimme käynnissä ja testasin, onko hevonen kuulolla. Pidätteet tuntuivat olevan hieman hakusessa, mutta usean toiston jälkeen ori totteli pidätteitä hidasten käyntiään tai tarvittaessa jopa pysähdykseen asti. Pohjetta ei tarvitse juuri käyttää, riittää, että pitää sen vain paikoillaan ja tukee tarvittaessa hevosen liikkeitä. Välillä Kaapo on kuitenkin sen verran herkkis, että alapohjetta ei auta pitää hevosen kylkeä lähelläkään.
Käyntiosuuden jälkeen lähdimme liikkumaan ravissa. Aluksi Kaapo esitti melko kiinnostavaa reipasta hölkkää, mutta hetken menon jälkeen tasaantui kyllä. Annoin sen kuitenkin liikkua mahdollisimman reippaasti, onhan kuitenkin kyseessä nuori hevonen. Ravin aikana testasimme edelleen siirtymiä takaisin käyntiin ja siitä takaisin raviin. Katsastin Kaapon avut ja sen, miten se kuunteli niitä ja reagoi niihin. Eteenpäin ori liikkui aina ongelmitta, hitaampaan askellajiin siirtymisessä saattoi mennä pieni hetki. Ravityöskentelyn jälkeen otimme laukannostoja ravista loivilla kaarilla, jolloin Kaapon oli helpointa nostaa myötälaukka. Laukassa annoin hevosen edetä reippaasti ja istuin itse kenttäistunnassa. Muutaman noston jälkeen annoin Kaapon jäädä laukkaan parin kierroksen ajaksi, jonka aikana teimme paljon laajoja kaaria ja pyrin säilyttämään tahdin tasaisena.
Lopuksi ravailimme ja kävelimme maastossa.

08.04.2013 - Maneesijuoksua, kirjoittanut Freetu

Tänään päästettiin pojat Kaapo ja Junnu irti maneesiin, ja olipa siellä seassa muutama estekin. Kaapo viiletti aluksi pää viidentenä jalkana Junnu kintereillään, mutta parin kierroksen jälkeen rauhoittui ja kyseenalaisti motivaationsa esteiden hyppimiseen. Omistaja sai sitten hieman ohjailla hevosia oikeille teille ja Kaapo päättikin hypähtää kevyesti aluksi kuusikymmentäsenttisen pystyn yli. Tästä innostuneena tämä täti hieman korotti estettä kahdeksaankymppiin, mikä oli myös Kaapolle helppo nakki. Laitoin perään toisen, hieman pienemmän esteen ja Kaapo ponnisteli tästäkin sarjasta yli, jatkaen matkaa riemupukkien saattelemana. Pikkujuniori seurasi perässä ja näytti, että myös laukkapainotteiselle täysveriratsulle nämä esteet ovat lastenleikkiä. Oreilla oli nähtävästi hauskaa päästä juoksemaan, vaikka välillä pitkin pysähtyä ja testata, tuleeko kukaa käskemään, jos jää hengailemaan maneesin nurkkaan.
Juoksuhetken jälkeen pyysin tallityöntekijäämme Sofiaa viemään Junnun tarhaan, minkä jälkeen otin Kaapon liinan päähän ja juoksutin sitä vielä hetken narussa. Pyysin reippaita ja aktiivisia askellajeja, mutta vain ihan lyhyen pätkän jokaista, jotta treenihetki ei alkaisi maistumaan nuoresta hevosesta puulta. Noin kymmenen minuutin juoksuttamisen jälkeen vein Kaaponkin takaisin tarhaan ystävänsä seuraksi.

10.04.2013 - Puomiharjoittelua, kirjoittanut Freetu

Tänään otettiin Kaapon ratsastukseen mukaan muutama puomi, joita ylitetiin ikään kuin vahingossa ravissa pitkillä sivuilla. Aluksi ori pompahteli varsinaisen epätahdikkaasti niiden yli, mutta muutaman toiston jälkeen se suhtautui niihin jo huomattavasti rauhallisemmin. Muualla teimme siirtymiä käynnin ja ravin, pysähdyksen ja käynnin sekä lopuksi pysähdyksen ja ravin välillä. Hienosti alkoi Kaapo jo loppua kohti lähtemään liikkelle kuin tykin suusta, hyvin pienestä avusta. Myös hidastavat avut toimivat ja sain olla Kaapoon todella tyytyväinen. Ravipuomeissa oli pojalle kivasti pähkäiltävää matkan varrella.
Lopuksi otimme laukannostoja isolla ympyrällä siten, että nostettuani laukan laukkasin vaihtelevan pituuden ympyrän kaarella, jonka jälkeen hidastin orin raviin ja otimme ravin tasaannuttua uuden noston. Aluksi Kaapo lämpsäsi nostoista aika paljon, eikä olisi malttanut odottaa kovinkaan kauaa ennen seuraavaa nostoa. Tällöin tein niin, että pidensin vain ravipätkäämme ja odotin, että herra malttaa keskittyä kunnolla ravityöskentelyyn ennen laukkaamista. Lopuksi laukkasimme melko pitkän jakson, jonka jälkeen Kaapo oli melko hikinen. Laukkajakson aikana tarkkailin hevosen tempoa ja rytmiä, antaen sen kuitenkin liikkua varsin reippaasti. Kaapon laukka olikin mukavan pyörivää alun intopuuskan jälkeen. Taisipa jossakin vaiheessa tulla pari pientä ilopukkiakin.
Lopuksi teimme loppuverkat ravissa etsien mukavan tasaista tahtia ja rauhallista tempoa. Kävelimme maastossa pitkät loppukäynnit.

12.04.2013 - Maastossa, kirjoittanut Freetu

Tänään lähdimme Kaapon kanssa maastoon katselemaan, miten herra mahtaa suhtautua siellä näkyviin asioihin. Ravailimme rentoa hölkkää, minkä aikana Kaapo katseli korvat hörössä ympärilleen, mutta ei sen kummemmin piitannut jännistä asioista, joita tuli vastaan. Ravailimme melko pitkään, minkä jälkeen otimme laukkapätkän. Laukan aikana Kaapo meinasi innostua hieman liikaa ja muutamat lentoon pyrähtäneet linnut antoivat orille hyvän syyn lisätä hieman vaihteita. Vauhdista en kuitenkaan nyt neuvotellut, vaan pyysin oria hidastamaan laukkaansa, minkä seurauksena Kaapo pudotti takaisin reippaaseen raviin. No, uusi nosto ja laukka jatkui. Tällä kertaa Kaapo ei saanut kiusauksia lähteä rynnimään reippaampaa, joten laukkasimme miellyttävän pätkän, jonka jälkeen jatkoimme ravissa vielä jonkin aikaa, mennen samalla joitakin ylämäkiä. Tavoitteena onkin nyt tehdä töitä orin peruskunnon lisäämiseksi. Lopuksi kävelimme pitkät loppukäynnit, joiden aikana myös kapusimme mäkiä.

14.04.2013 - Ratsastusta, kirjoittanut Freetu

Nousin Kaapon selkään ja lähdimme ratsastamaan heti käynnissä kolmikaarista kiemurauraa, jota olin tehnyt aikaisemmin Hassen kanssa. Kaapo käveli energisesti ja taipui kaarilla oikein hyvin. Tehtyämme tätä pari kertaa käynnissä, aloin ottamaan aina keskihalkaisijalla pysähdyksen, jonka jälkeen lähdimme taas etenemään reippaassa käynnissä. Kaapo kuunteli apujani hyvin, vaikka välillä kyllästyessään seisomaan alkoi heittelemään päätään ja osoittamaan kärsimättömyyden merkkejä. Tällöin en kuitenkaan päästänyt hevosta piinasta, vaan odotin niin kauan, että se käyttäytyi taas kunnolla ja seisoi hiljaa paikoillaan. Kun se näin teki, kehuin sitä ja annoin palkinnoksi luvan siirtyä käyntiin. Käyntiosuuden jälkeen siirsin Kaapon raviin ja ravasimme aluksi kenttää ympäri tehden loivaa kiemurauraa. Kun tämä sujui hyvin ja ori taipui ja kuunteli sekä pysyi hyvässä tahdissa, vaikeutin tehtävää siirtymällä kolmikaariselle kiemurauralle ravissa. Tämä oli aluksi hieman haastavaa, sillä Kaapon tempo oli aika kova, minkä takia kaarteissa työskenteleminen oli hieman puutteellista. Otinkin muutamalla ensimmäisellä kerralla siirtymisen käyntiin keskihalkaisijan kohdalla, jolloin orin oli pakko hidastaa, eikä ravin tempo ehtinyt kiihtyä. Emme kuitenkaan tehneet tätä versiota kauaa, vaan pikkuhiljaa siirryin siihen, että ravasimme kolmikaarista vain läpi ilman siirtymiä.
Lopuksi teimme pientä "tehtävärataa", jossa ensin ravasin kolmikaarista kiemurauraa, keskimmäisellä kaarella otin Kaapolla pysähdyksen, josta siirryimme mahdollisimman ripeästi takaisin raviin, jonka jälkeen päästyämme pois kiemurauralta takaisin uralle päätyyn, nostin orilla laukan ja laukkasimme pitkän sivun reippasta laukkaa, minkä jälkeen hidastin takaisin raviin ja lähdimme taas tekemään kolmikaarista. Kaapo kuunteli erittäin tarkkaavaisena apujani, mutta oli erityisen innoissaan aina laukannostovaiheessa. Viimeisellä kerralla annoin orin jatkaa laukkaa kenttää ympäri hetken aikaa, jonka jälkeen hidastin käyntiin. Otimme lyhyet ja leppoisat loppuravit, joiden aikana annoin hevoselle reilusti ohjaa.
Tämän päivän jälkeen Kaapo pääsee muutamaksi viikoksi lomalle kasvamaan ja kehittymään sekä nauttimaan alkusyksyn auringosta. Jatkamme ratsuharjoituksia taas syksymmällä, todennäköisesti syyskuun lopulla tai lokakuun alussa. Nythän kyseessä on orin sisäänratsastus, jossa käymme läpi perusjuttuja ja kaikkia kolmea askellajia. Treenikerran pituus on maksimissaan 45 minuuttia. Nuori heppa tarvitsee myös lepojaksoja ja nyt on sellaisen aika! :)

27.04.2013 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Pikkuhiljaa Kaapon kanssa on palailtu lomalta ja aloitettu jälleen työnteko! Kolmivuotias ori on puhkunut intoa ja edennyt välillä kuin höyryveturi - ilman jarruja. Onneksi olemme pikkuhiljaa saaneet tämän jyrävaihteen pois päältä ja kaivettua esiin sitä rauhallisempaa ja tahdikkaampaa herraa. Kaapo on kerännyt aika paljon virtaa itseensä laidunloman aikana, joten pikkuhiljaa puramme sitä pois ja aloitamme normaalin työskentelyn. Ensimmäiset kerrat otettiin herran kanssa ihan irtojuoksutuksena ja juoksutuksena liinassa. Näin Kaapo pääsi vapaasti purkamaan energiaansa ilman sitä, että ratsastaja joutuu pelkäämään selässä pysymisen puolesta ;)
Tänään nousin kuitenkin selkään ja hain Kaapon kanssa rentoja ja tahdikkaita askellajeja. Mitään sen kummempaa emme alkaneet vääntämään, vaan keskityimme siihen, että Kaapo muisti ja totteli ratsastajan antamia perusapuja: lähti liikkeelle, kääntyi, hidasti, pysähtyi, lähti ravaamaan ja peruutti käskystä. Ravi oli pääosin kevennettyä ravia, tosin välillä annoin Kaapon viilettää hieman reippaammassa tahdissa ollen itse kevyessä istunnassa. Loppuun otimme ihan vain muutaman laukannoston ja laukkasimme aina pitkän sivun ja teimme päätyyn ison ympyrän laukassa, jonka jälkeen hidastin raviin, ravasin seuraavan pitkän sivun ja ison ympyrän, jonka jälkeen nosti taas uuden laukan. Tässä testasin lähinnä sitä, että Kaapo muisti myös laukka-avut sekä kääntyi laukassa hyvin; mitään liian pientä pylpyrää emme kuitenkaan lähteet tekemään, ihan vain tasapainon säilymisen vuoksi. Kaapo nosti laukat hyvin, hidastamisen kanssa oli välillä hieman vaikeuksia ja jouduin pyörittämään toisenkin ympyrän laukan jälkeen, jotta ravi tasaantuisi ja Kaapo rentoutuisi.
Ihan hyvältä kuitenkin näyttää ja pikkuhiljaa aletaan katsastamaan nelivuotiaan hevosen tavoitteita ja sitä myöten aivan uusia uria Kaapon urapolulla :) Tällä hetkellä kuitenkin kevyttä treenailua maksimissaan kolmena päivänä viikossa.

08.05.2013 - Päivitystä Kaapon treenisuunnitelmiin, kirjoittanut Freetu

Tarkoituksena on lähteä nelivuotiskaudella liikkeelle siitä, että lisäämme harjoituskertojen määrää noin neljään kertaan viikossa. Pyrimme maastoilemaan mahdollisimman paljon ja keskittymään siihen, että orin eteenpäinpyrkimys ja liike on hyvää. Myös kunnonkohottaminen on tarpeen, jotta ori saa lihasmassaa ja suoriutuu pitemmistä harjoituskerroista. Erinomaista kuntoharjoittelua ovat käyntilenkit maastossa, hankitreeni sekä intervalliharjoitukset ja esimerkiksi ylämäet maastossa. Talvella keskitymme erityisesti hankitreeniin ja maastoiluun.
Peruskunnon kohotuksen jälkeen keväällä aloitamme hyppyharjoitukset ratsastajan kanssa. Toistaiseksi olemme menneet Kaapon kanssa vain puomeja sekä esteitä irtohypytyksen kautta. Maalis-huhtikuussa aloitamme kuitenkin hyppäämisen ratsastajan ollessa selässä. Liikkeelle lähdetään matalista ristikoista ja kavaleteista, joista pikkuhiljaa nostetaan rimaa pystyihin ja oksereihin. Hyppäämme aluksi yksittäisiä esteitä, joista vaikeutetaan suhteutettuihin väleihin, pieniin ratoihin ja lopuksi sarjaväleihin.
Koulupuolella keskitymme siis eteenpäinpyrkimykseen ja tottelevaisuuteen, harjoittelemme lähinnä helpon C:n sisältämiä asioita. Loppuvuodesta olisi tarkoitus käydä ainakin ensimmäiset koulukisat ratsastamassa, jotta Kaapo pääsee mahdollisimman pian tutustumaan kisatilanteeseen vieraalla tallilla. Mahdollisuuksien mukaan hyppäämme loppuvuodesta myös 60cm radan joissakin kilpailuissa.

20.05.2013 - Kilpauran aloitus, kirjoittanut Freetu

Koska Kaapo etenee niin hurjaa vauhtia, niin olemme päättäneet ilmoittaa sen ensimmäisiin kilpailuihin! Kilpailut ovat KRJ:n alaiset koulukisat, joissa Kaapo starttaa Helppo C -luokassa. Mitään paineita ei pojalle ladata, vaan haistellaan rauhassa kisatunnelmaa ja katsotaan, mitä herra tuumaa tuomareista, vieraista hevosista ja yleisestä hälinästä. Kaikki muu, kuten hyvä suoritus itse radalla, on vain plussaa.
Kaapon kanssa ollaankin pikkuhiljaa käyty läpi yhä enemmän ja enemmän eri askellajien kanssa työskentelyä, erityisesti pitempiä laukkajaksoja ja ympyröitä laukassa ollaan harjoiteltu. Esimerkiksi laukkavoltit ovat kuitenkin vielä melko hiomattomia ja ori saa muutenkin kulkea hieman pitempänä eli sen muoto ei ole niin tarkkaan säädelty ja hallittu. Tärkeintä on, että Kaapo on vastaanottavainen avuille ja reagoi oikein sekä pidätteisiin, että pohkeisiin. Herra on melko herkkä istunnalle, joten sen kanssa saa pelata aika paljon, ilman että ratsastajan tarvitsee sorkkia ohjia. Välipäivät eivät oikein tee Kaapolle hyvää, joten olemme pyrkineet aina treenipäivien välissä käymään kävelyllä maastossa tai vähän irtojuoksuttamaan oria. Kaapo on nimittäin sellainen, että se helposti kerää virtaa seisoskelupäivinä, ja on sitten seuraavalla treenikerralla ihan ylienerginen, joten alkutreeni menee vain normaalin temmon hakemiseen ja pidätteiden harjoitteluun. Treenipäiviä meillä on suunnilleen neljä viikossa.
Estepuolta ei olla vielä hirveästi otettu, mutta pikkuhiljaa sitäkin. Puomejahan me ollaan ylitelty aktiivisesti jo kolmivuotiskaudella, nyt sitten entistä enemmän nelivuotiaana. Irtona olemme hypänneet pieniä ristikoitakin, tai Kaapo on lähinnä juossut niiden yli. Pikkuhiljaa siirrytään sitten hieman isompiin ristikoihin ja kavaletteihin, josta sitten tähdätäänkin kohti huimaa kuudenkymmenen senttimetrin korkeutta! Syksyllä katsellaan sitten ensimmäisiä estekisoja.

28.05.2013 - Kaapolla menee nyt lujaa, kirjoittanut Freetu

Ensimmäiset koulukisat ovat takana ja ihan hyvä suoritus sieltä tulikin, vaikka emme sijoituksille päässeetkään. Olen nyt aivan pistänyt ranttaliksi tämän orin kanssa ja ilmoittanut sen seuraaviin koulukisoihin. Ja jos en nyt aivan väärin muista, ovat myös estekisat edessä. Toistaiseksi tässä ei ole mitään ongelmaa, sillä Kaapo vaikuttaa yhä edelleen oikein hyväkäytöksiseltä orilta ja sille sopii erityisen hyvin se, että se saa paljon liikuntaa. Tämän pojan suurin ongelma piileekin siinä, että jos työskentelypäivien väliin jää hirveästi löysiä "vapaapäiviä", on ori semmoisessa vauhdissa taas seuraavalla liikutuskerralla, ettei varsinaisesta treenaamisesta tule yhtään mitään. Mitä enempi liikuntaa sen parempi. Ja ihan hyvä alkaa tutustua mahdollisimman paljon noihin kisoihin jo tässä vaiheessa, niin ori on sitten sinut vieraan kisatilanteen kanssa vanhempanakin. Ylimääräistä energiaa keränneenä Kaapo saattaa olla sellainen, että se hypähtelee ja tekee kaikenlaisia pyörähdyksiä kotonakin, mutta varsinkin vieraalla tallilla, joten kaikenlainen rutiinin kerääminen on tarpeen. Olen muuten kaavaillut Kaapon pään menoksi tulevaisuudessa suuria ;) Tästähän tulee minun ensimmäinen laatuarvosteluun menevä hevonen. Mutta onneksi nyt puhutaan erittäin pitkästä ajasta jossakin hyvin hamassa tulevaisuudessa.
Kaapo on muuten saanut erityisen läheisen hevosystävän! Uusi orimme Taavi on laittanut Kaapo-paran pään aivan sekaisin, ja siirsinkin Taavin Kaapon ja Hassen kanssa samaan tarhaan. Kaapohan tulee toimeen kenen kanssa tahansa, Hasse taas on hyvin helposti alistuva ja ehkä hieman syrjäänvetäytyvä hevosreppana, joten sinänsä mitään aggressiivista välikohtausta ei totuttelun ja vierekkäisistä tarhoista toisiinsa tutustumisen jälkeen ollut odotettavissa. Taavi on näistä kolmesta se pomo ja näyttääkin mielellään kaapin paikkaa Kaapolle ja Hasselle. Pääosin Kaapo ja Taavi kuitenkin oleilevat sulassa sovussa ja syövät suunnilleen samasta heinäkasasta sekä rapsuttelevat antaumuksella toisiaan. Kannattaakohan näille koskaan mitään tammaa esitelläkään, jos saman sukupuolen edustajat kiinnostavat näinkin kovasti? ;)

08.06.2013 - Kouluvalmennus, valmentajana Katharine

Tänään valmennuksessani olivat Freetu ja hänen suomenhevosensa Kaksinaismoralisti, lyhyemmin Kaapo. Ratsukko oli kentällä jo lämmittelyt suorittaneina kun itse saavuin paikalle. Tänään syventyisimme temponvaihtoihin. Ratsukko ravasi keskiravissa pitkin kenttää tehden ympyröitä ja voltteja, kiemurauria ja monia suunnanmuutoksia kunnes jossain vaiheessa pyysin heiltä lisättyä ravia. Kaapo lisäsikin askellustaan mieluusti ja kulki elastisesti ratsastajansa alla. Muutaman askeleen jälkeen Freetu istui alas satulaan, harjoistusraviin ja pyynnöstäni kokosi hevosensa koottuun raviin. Aluksi ori olisi vain halunnut puksuttaa eteenpäin eikä sen askeleet olleet tarpeeksi kootut, mutta muutaman pidäteharjoituksen jälkeen ori kokosi askeleensa lyhyemmiksi, tahdikkuuden säilyttäen. Teimme vielä muutaman harjoituksen missä ratsukko kulki keski-, lisätyssä- tai kootussa ravissa sekä käynnissä, ravissa välillä keventäen ja välillä taas passiivisesti satulassa istuen. Laukassa keskityimme siirtymisiin harjoituslaukasta keskilaukkaan ja toisin päin. Nämä tehtävät ratsukko suoritti oikein mallikkaasti ja molemmat olivat innoissaan. Laukkojen jälkeen olikin loppuravien aika ja jätin Freetun Kaapon kanssa suorittamaan verryttelyt itsenäisesti. Valmennus oli ollu todella mukava; ratsukon yhteistyö sujui erinomaisesti ja Kaapo on hieno hevonen joka pääsee vielä pitkälle.

24.06.2013 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Kaapon nelivuotiskausi alkaa olla pulkassa ja orilla onkin kisattu jo jonkin verran tämän kauden aikana. Villeistä kilpailuista Kaapo on saavuttanut aika hyvin menestystä, sillä osallistuimme Virtuaalisten Suomenratsujen este- ja koulukilpailuviikoille, joista orille tuli usea sijoitus. Jaosten alaisista kilpailuissa emme ole kovin monessa vielä ehtineet käymään, joten sikäli ymmärrettävää, että sijoituksia niistä ei ole vielä kertynyt. Vuoden lopussa ja ensi vuoden alussa onkin sitten isompi kisarupeama orilla edessä, mikäli olemme kaikkiin ilmoittautumiimme (onko tämä sana??) luokkiin mahtuneet. Joka tapauksessa jokainen kilpailu on erinomaista kokemuksen keräämistä nuorelle hevoselle, jolla on vielä toivottavasti rutkasti aikaa kilpailuille. Kävimme myös Helppo B -tason valmennuksessa Kaapon kanssa, mikä sujui erinomaisesti näin nuorelta, joskin äärimmäisen fiksulta, hevoselta.
Viisivuotiskauden tavoitteiksi asetamme sen, että pääsemme kilpailemaan aktiivisesti esteille 80cm tasolle ja ehkä kokeilemme joitakin 100cm startteja. Koulussa käymme lähinnä Helppo B -luokkia. Orin kanssa aletaan siis entistä enemmän miettimään kokoavia liikkeitä ja peräänannossa ratsastamista. Villeihin kilpailuihin emme enää osallistu, sillä Kaapo on nyt melko kattavasti päässyt tutustumaan erilaisiin kilpailuihin, emmekä koe tarpeelliseksi lisätä listoille mitään erikoisen huimaa kilpailumäärää. Askel kerrallaan.

03.07.2013 - Estevalmennus, valmentajana Riitsu.

Tänään valmennettavakseni saapui Freetu sekä hänen suomenhevosensa Kaapo. Pyysin ratsukon tehdä alkuverryttelyiksi muutaman kerran pohkeenväistöjä ravissa sekä käynnissä. Ratsukko onnistui tehtävässä joka kerrallahienosti, joten pyysin heitä laukkaamaan pitkät sivut muutaman kerran. Kaapo sähläsi jalkojensa kanssa aluksi, mutta lopulta Freetu sai orin pidentämään askeliansa. Kokosin ratsukolle 40cm korkean ristikko radan, joka täytyi tulla mahdollisimman nopealla vauhdilla. Ratsukko nosti hyvin laukan ja lähti laukkaamaan kohti radan alkua. Kaapolta onnistui hyvin vauhti sekä hypyt. Nostin esteitä 50cm korkeiksi ja pyysin ratsukkoa tulemaan radan kolme kertaa onnistuneesti. Ratsukko hyppäsi radan yhteensä neljästi. Ensimmäinen hyppykerta ei siis ratsukolta onnistunut, mutta loput kolme he suorittivat tyylilllä sekä taidolla. Nostin kaikkien esteiden korkudeksi 60cm ja pyysin ratsukkoa tulemaan radan laukalla kolme kertaa. Ratsukko onnistui kaikilla kolmella kerralla todella hyvin, joten päätin nostaa esteiden korkeudeksi jo 80cm. Freetu jäi jälkeen muutamassa Kaapon isossa hypyissä, mutta rata oli kuitenkin puhdas joka kerralla. Viimeisenä korkeutena oli 100cm, joka oli myös Kaapon rataennätys eli korkeampaa ei ori edes välttämättä pääsisi. Pyysin ratsukkoa tulemaan radan kaksi kertaa onnistuneesti, jonka he tekivätkin heti ensimmäisillä kerroilla. Kehuin ratsukkoa radan jälkeen ja annoin heille luvan aloittaa loppuverkat.

04.07.2013 - Pakkaspäivitystä tännekin, kirjoittanut Freetu

Nyt kun vuosi on vaihtunut ja vietämme tammikuuta, on aika kohdata taas talven karu totuus ja kylmät pakkaset. Näillä korkeuksilla ei Ruotsissa yleensä ihan hirveän kylmiä pakkasia ole, mutta tänään saimme viettää poikkeuksellisen vilpoista päivää höystettynä ikävällä viimalla. Hevoset ulkoilivatkin vain hetkisen aamupäivällä, jonka jälkeen ne haettiin sisälle syömään päiväheiniään. Iltapäivällä muutamat pääsivät vielä takaisin pihalle pariksi tunniksi, mutta pääasiassa ulkoilu on hyvin rajoittunutta, olihan kylmä viima sen verran kova, että teki myös pakkasesta monin verroin tukalampaa.
Kaapohan on sellainen tapaus, että kerää itseensä kerta kaikkisen paljon virtaa, jos ei jonain päivänä pääse liikkumaan. Orin energiaa olikin tänään pakko kanavoida lyhyeen juoksutukseen, kun muut viettivät vapaapäivää. Myös Hanin kanssa kävimme ottamassa lyhyen juoksutustreenin alle, sillä se ei kestä pitkiä aikoja vain karsinassaan seisoen. Se ottaa sen hieman eri tavalla kuin Kaapo, joka esittää virtaisuutensa seuraavana päivänä liikkuessaan. Hani alkaa kirjaimellisesti hyppimään seinille karsinassaan jo samana päivänä ja keksii kaikkea ei-niin-ihanaa ihmisten ja muiden hevosten pään menoksi. Ei hyvä.
Kaapo oli joka tapauksessa riemastunut juoksutuksesta, vaikka emme hirveän rankkaa treeniä tietenkään ottaneet näin kylmällä ilmalla. Sen jälkeen ori meni ihan tyytyväisenä karsinaansa katsellen kylmää pakkasilmaa vain tallin ikkunoiden läpi.

24.07.2013 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Parodiassa vietellään jo toukokuuta ja hevosten treenikausi on hyvällä mallilla. Kisakalenterista on vain löytynyt hieman vähemmän kisoja kuin yleensä, joten sillä suhteella on hieman hiljaista tällä hetkellä. Parodiassa järjestetään sekä koulu- että estekilpailut IRL-elokuun puolella, joten ainakin kotikentällä saavat hevoset harjoitusta kolmen kilpailun sarjan muodossa omasta lajistaan.
Kaapon kanssa olemme kilpailleet vain esteillä, sillä orin painotuslaji näyttäisi nyt olevan tämä, kun kapasiteettia kerran riittää metrinkin luokkiin. Koulussakin on muutama sijoitus kertynyt, mutta ehkä keskitymme nyt vain esteille ja katselemme, mitä Kaapon tulevaisuudessa oikein tapahtuu. Laatuarvosteluhan on edelleen minulla tavoitteena tämän herran kanssa, joten hitaasti ja varmasti siihen suuntaan tähdätään. Kyseessä ei ole mikään vuoden tai edes kahden vuoden projekti, vaan aivan oikeasti pitempi homma, kun tuo kisaamistahti ei meillä mikään päätähuimaava ole. Ensi vuonna olen miettinyt hieman orin käyttämistä astutukseen yhdellä tammalla, kunhan vain pääsen tammasta yhteisymmärrykseen itseni kanssa.
Työsarkaa tässä orissa on vielä, mutta kaikki aikanaan :) Hieno poika kuitenkin kyseessä, johon itse ainakin olen erityisen kiintynyt.

12.08.2013 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Kesä alkaa olla pian ohi Parodiassakin ja hevoset saavat vielä viimeisiä päiviä nauttia elokuun auringosta. Pikkuhiljaa kuukaudet näyttävät vierivän syksyyn päin, ja pianhan meillä sitten taas vuosi vaihtuu ja seuraavan vuoden kujeet ovat edessä. Kaapokin täyttää sitten jo kuusi vuotta, joten melkein aikuinen hevonen on silloin jo kyseessä. Ensi vuonna ajattelinkin sitten käyttää Kaapoa astutushommissa, vahvana emäehdokkaana tällä hetkellä tuo meidän Iitu-tammamme. Toisaalta myös Tuulen Tirlittan tai jopa Preerian Potpuri olisi mielenkiintoinen yhdistelmä Kaapon kanssa, joten ehkä en vielä hätiköi tulevan morsiamen valinnan suhteen. Evm-sukuinenhan tamman on oltava, mutta eipä meiltä juuri suvullisia estetammoja tällä hetkellä löydykään Rosan lisäksi, joka on aivan liian nuori astutuspuuhiin.
Kaapo saa siis pian jälkikasvua, mikä on paitsi äärimmäisen hieno asia, myös yksi askel kohti laatuarvostelu-tavoitettamme orin kanssa. Kilpailut ovat menneet viime aikoina aivan kohtalaisesti, välillä on tullut hyviä suorituksia ja välillä taas hieman hankalampia ratoja. Onneksi kyseessä on vasta nuori hevonen, joten aikaa riittää. Tuossa taannoin osallistuimme myös suomenhevosten näyttelyyn, mutta valittettavasti tulosten saamisessa näyttäisi kestävän yllättävän kauan, joten sitä tulosta ei vielä meidän tietoomme ole tullut. Kilpailujen lisäksi olisikin kiva keskittyä orin kanssa myös muihin puuhiin ja ottaa välillä ihan rauhallisesti kisarupeamalla. Nyt kun laidunlomat on lusittu, on edessä hieman mittavampi kisaurakka, mutta sen jälkeen vuoden vaihtumisen tienoilla hevoset saavat taas pienen lepojakson. Erityisesti nuorempien kanssa ei oteta turhaa stressiä kilpailemisesta. Estekisoja on ollut VRL:n kalenterissa aivan mukavasti, joten estepainotteisilla hevosilla on siis tuo mittavampi kisarupeama loppuvuonna edessä. Koulupainotteisilla ei ole niin paljon kilpailuja tiedossa, joten heidän kanssaan kisataan pikkuhiljaa ja katsellaan sitten vähän lyhyempää lomaa kuin estepainotteisilla silloin talvella. Kaapo ainakin vaikuttaa melko energiseltä ja innokkaalta tapaukselta, joten kisaurakka ei ole tätä oria väsyttänyt, päin vastoin. Välillä nuori innokkuus ja höntyily tosin näkyy hyvin vaihtelevina suorituksina, mutta pikkuhiljaa se Kaapokin tästä vanhenee ja viisastuu.

21.08.2013 - Estevalmennus, valmentajana Latu

Saapuessani kentälle oli Freetu ja Kaapo jo ehtineet aloittaa itsenäisesti verryttelyn, kuten olin heitä aiemmin valmennuksesta sopiessamme pyytänytkin. Kaapo pärski ja ravasi sen verran reippaasti että osasin jo aavistella ettei ainakaan eteenpäin tätä oria tarvinnut tänään patistella. Ensimmäisissä laukannostoissa vauhti meinasikin kiihtyä vähän yli äyräittensä, joten alkuun Freetu saikin laukata ja jumpata Kaapolta ylimääräisiä virtoja pois. Samalla hän kertoi orin olleen nyt muutaman päivän ilman kunnon läpiratsastusta, joten vauhti selittyi siitä. En ollut aiemmin tätä paria valmentanut, joten tahdoin alkuun saada vain esimakua parivaljakon tyylistä ja yhteispelistä. Niinpä toiselle puolelle kenttää laitoin kavalettisarjan ja toiselle puolelle kenttää 60cm korkean kolmoissarjan. Kavaletit sujuivat ravissa hyvin, mutta laukassa Kaapo meinasi alkuun jyrryyttää sellaista kyytiä ettei askeleet meinanneet mahtua mittaamilleni väleille ja puomit vain lentelivät: Freetu sai kasata enemmän kuin vähän ratsuaan ennen kuin se innokkuuksissaan malttoi lyhentyä niin kropaltaan kuin askeliltaankin. Sarjalla sen sijaan ei tullut lainkaan pudotuksia, mutta vauhdinsäätelyssä oli hieman parantamista Kaapon kiitäessä kolmelle askeleelle mitatut välit kahdella ja yhdelläkin laukka-askeleella... Laitoin Freetun tekemään laukassa paljon työskentelyä kaarevilla urilla sekä temmonsäätelyharjoituksia, ja harjoittelu sekä Kaapon suurimpien menohalujen loppuminen teki tehtävänsä kun molemmille väleille saatiin se kolme askelta. Loppuun nostin sarjan a- ja b-osuudet 70 cm ja c-osuuden 80 cm korkeuteen. Kaapo meinasi taas innostua kun huomasi korkeuden lisääntyneen, mutta Freetu oli jo valmistautunut siihen ja sai pidettyä askelmäärän silti oikeana, vaikka joistakin hypyistä tulikin aikamoisia tiikerinloikkia. Ainakaan Kaapo ei kolistellut puomeja... Seuraavaksi kerraksi lupaan kehitellä jotakin kinkkisempää, joten kauhulla sopii odottaa.

21.08.2013 - Estevalmennus, valmentajana Latu

Toisella valmennuskerralla olin jo suunnitellut Kaapolle kaikenlaisia temmonsäätelyyn ja vauhdinhallintaan liittyviä tehtäviä, mutta ori oli selvästi tiennyt aikeeni: ratsukon verrytellessä pystyin vain toteamaan että tänään Kaapolla ei hirttänyt kaasujalka kiinni, emmekä mitä luultavimmin kohtaisi samanlaisia ongelmia kuin aiemmassa valmennuksessa — oli siis pakko sanoa hyvästit suunnitelmilleni ja lähteä hieman improvisoimaan tämän valmennuksen sisältöä. Lopulta päädyin perinteiseen ratkaisuun ja rakensin pienen radan, jonka läpikäymiseen keskittyisimme. Alkuun laitoin estekorkeudeksi 70-80 cm, joten korkeudesta ylipääsy ei ainakaan tulisi olemaan kiinni. Sen sijaan tein muutamia keljuja kohtia, kuten tiukkoja johtavan ohjasotteen käännöksiä, hyvin lyhyitä lähestymisiä ja näiden yhdistelmiä. Kaapo osoittautui yllättävän ketteräksi, sillä se kääntyi ongelmitta tiukoistakin kurveista, kunhan Freetu vain muisti pitää ulkopuolen tuen yllä: osasin heti lähteä nalkuttamaan ulko-ohjan ja pohkeen unohtumisesta kun Kaapo jatkoikin matkaansa kaviouralle suunnitellun radan sijaan. Se tuntui muutenkin tarvitsevan hyvin vahvan ulkopuolen tuen, sillä käännökset jäivät kaikenkaikkiaan helposti pluiruiksi mikäli ratsastaja ei ollut täydellä sielullaan ja avuillaan siinä mukana — Ainakaan Kaapon selässä ei voinut vain matkustella, vaan sitä oli pakko ihan kunnolla ratsastaa. Kun kohotin esteet 90-100 cm korkeuteen, alkoi Kaapon silmiin ilmestyä pilkettä ja askel muuttua lennokkaammaksi. Hyppyihin tuli lisää voimaa ja vauhtia, mutta käännökset ja tiukat lähestymiset vaikeutuivat entisestään vauhdinkin kasaantuessa. Pääsin siis sittenkin teettämään vaivalla suunnittelemiani tehtäviä, jipii! Asettelin muutamia puomeja ympyrälle, ja joka toinen väli oli tarkoitus mennä hidasta ja kasattua laukkaa, joka toinen väli napakkaa muttei ryysivää keskilaukkaa. Vasta kun kasaamiset alkoivat tulemaan oikeille paikoilleen ja tulemaan heti kun Freetu sitä pyysi, annoin heidän hypätä vielä kerran radan. Tällä kertaa meno oli hallittua ja käännökset onnistuivat, joten ajattelin olla mukava ja päättää tunnin siihen. Parempi jättää kaikille, niin valmennettaville kuin valmentajallekin, onnistumisen fiilis viimeisimmäksi!

08.09.2013 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Uusi vuosi on alkanut ja Kaaponkin kanssa uudet kujeet edessä! Tänä keväänä ori nimittäin astuu ensimmäisen tammansa, Preerian Potpurin. Riia on Kaapon ikäinen, hieman raaka tamma vielä, joka on tullut meille Parodiaan vasta viime vuoden lopussa, joten hirveästi kisoja emme ole vielä ehtineet kiertää. Hieno ja hyvin Kaapon tyylinen tamma kuitenkin kyseessä, täytyy vain toivoa, että varsasta ei tule niin energistä tapausta kuin vanhempana yhteensä ;)
Kaapohan onkin "jo" kuusivuotias, mutta käytökseltään se muistuttaa vielä vanhempaa herrasmiestä. Meidän kisareissumme koko porukan kanssa ovat yleensä aikamoista sirkusta, mutta Kaapon kanssa ei yleensä ole mitään ongelmaa kisamatkoilla tai paikan päälle saavuttaessa. Kaapo osaa käyttäytyä fiksusti eikä tee mitään numeroa lastauksestakaan. Nyt, kun uusi sukupolvi, eli nelivuotiaat Rosa ja Eemili ovat päässeet myös kisaavaan kokoonpanoon, on meillä kyllä reissuilla kädet täynnä töitä, varsinkin Rosan kanssa. Esteporukka on kuitenkin ehkä astetta helpompi käsitellä kuin koulukisoihin matkaava porukka, siellä meillä kun on sellaisiakin "ongelmatapauksia" kuin Sälli ja Taavi, joiden kanssa saa keskittyä tosissaan siihen, että kaikki menee valmisteluissa putkeen. Hasseli on tietysti aivan oma tapauksensa, jonka kanssa on ihan omat rutiinit ja tyylit selviytyä järkyttävästä kisakokemuksesta. Mutta esteporukasta tosiaan löytyy harmaita hiuksia aiheuttavat Hani ja Rosa, muuten estepuoli osaakin käyttäytyä aivan yllättävän esimerkillisesti! Kaapo muiden joukossa.
Tänään kävimme Kaapon kanssa vain kevyen juoksutussession, orille ei nimittäin ihan täyttä lepopäivää voi antaa, vaan sen täytyy päästellä virtoja ulos säännöllisesti. Mukavasti Kaapo juoksikin, eikä ollut ollenkaan niin hölmön virtaisa kuin pahimpina päivinään. Pukitellahan Kaapo ei osaakaan, vaan reilusti ja rehellisesti se juoksee energiaansa pois tai kiihdyttelee itseään pikkuhiljaa nollasta sataseen. Tänäänkin pääsin muutamaa hienoa spurttia todistamaan, mutta muuten Kaapo oli kyllä jopa rauhallinen. Päästin sen sitten kavereiden Taavin ja Leevin kanssa ulkoilemaan ja heti se näytti menevän leikkipinkomaan Leevin kanssa. Taavi mullisteli kummallekin tyylilleen uskollisena, mutta juoksi sitten poikien perään katsomaan, mitä tarhan takaosassa oikein näkyy.

22.10.2013 - Estevalmennus, valmentajana Freetu

Tänään lupasin pitää valmennuksen hevosenhoitajallemme Julialle, joka hyppäisi siis Kaapolla joitakin esteitä. Aloitimme rauhallisella alkuverryttelyllä, jonka tarkoituksena oli tarkistaa, että Kaapo pysyisi Julialla käsissä ja kuuntelisi pidätteitä. Tehtävään kuului puomit pitkällä sivulla ja pääty-ympyrällä, jotka Julian ja Kaapon tuli ylittää aluksi ravissa ja sitten laukassa. Heti puomien jälkeen Julian tuli pysäyttää Kaapo, seisoa viisi sekuntia ja lähteä sitten liikkeelle takaisin alkuperäiseen askellajiin. Ravissa tämä toimi hyvin, mutta laukassa Kaapo alkoi kuumeta ja vaati hieman enemmän työtä pysähtyäkseen. Julia jäi välillä liikaa suuhun kiinni, mikä provosoi Kaapoa kiihdyttämään entisestään. Muistutin Juliaa myötäämisestä ja raskaan istunnan vaikutuksesta, joiden lisäksi Julia sai pari kertaa ohjata orin suoraan kohti seinää, mikä toimi aika hyvin hidastavana apuna.
Jatkoimme työskentelyä matalalla pystyllä, jonka jälkeen Julian tuli ratsastaa voltti ja jatkaa suoraan eteenpäin pyörivässä ja rauhallisessa laukassa. Voltti oli hyvä harjoitus Kaapon kanssa ja hidasti sen eteenpäinsyöksymistä suuresti. Vaikeutin harjoitusta rakentamalla kaarevan linjan, jossa Julian edelleen tuli ratsastaa esteiden välissä voltti. Näin myös Julia itse rentoutuisi, eikä ajattelisi vain seuraavaa estettä, mille Kaapokin varmasti pyrkisi. Muutaman toiston jälkeen kehotin Juliaa jättämään voltin pois ja ratsastamaan suoraan seuraavalle esteelle. Ensimmäinen kerta meni rauhallisesti, mutta toisella kerralla Kaapo painoi kaasua ja laukka seuraavalle esteelle näytti hieman hallitsemattomalta. Kehotin Julia istumaan alas, alas ja alas sekä tekemään useita pidätteitä, mutta myös myötäämään niiden välissä. Kun Julia muisti oman istuntansa merkityksen eikä jäänyt suuhun roikkumaan, oli hallinta Kaaponkin laukkaan aivan erilaista. Lopetimme lyhyeen radanpätkään, johon kuului suhteutetun linjan lisäksi kaksi muuta estettä. Tällä kertaa esteet sujuivat hyvin, ja Kaapo vaikutti pysyvän hyvin Julian hallinnassa.

01.12.2013 - Estevalmennus, valmentajana Freetu

Valmensin jälleen hevosenhoitajaamme Juliaa Kaapon kanssa. Tänään tarkoituksena oli keskittyä ihan vain perusteisiin, sillä samassa valmennuksessa oli toinen hoitajistamme Eemilin kanssa. Alkuverryttelyssä ratsastajien tuli olla kevyessä istunnassa ja tehdä siitä siirtymiä joka toisessa pisteessä. Joka toinen siirtymä käyntiin ja joka toinen pysähdykseen asti. Kaapolla oli "yllättäen" jälleen virtaa ja kevyessä istunnassa Julian oli hankalampaa kontrolloida sitä myös istunnan avulla. Muutamalla kerralla orille täytyi hieman napakammin näyttää, että kuka määrää, kunnes se suostui kuuntelemaan ratsastajaa paremmin. Julian tuli keskittyä ihan vain normaaliin tempoon, ei yhtään reippaampaan. Pysähdyksessä Kaapon tuli seisoa ainakin neljä sekuntia, jonka jälkeen siirtymä suoraan takaisin raviin. Teimme samaa harjoitusta myös laukassa, mutta otimme mukaan pääty-ympyrälle muutaman puomin, jotka tuli ylittää ikään kuin ohimennessään. Siirtymät aina pysähdykseen asti, eli ei ravi- eikä käyntiaskelia välissä. Kaapo oli nyt hieman virtaisampi ja hieman kiihdytteli puomeille, mutta pysähdykset sujuivat pääasiassa hyvin.
Jatkoimme siten, että laitoin kahdesta matalasta ristikosta koostuvan sarjan pitkälle sivulle ja kohotin joka toisen puomin pääty-ympyrällä ristikoksi. Sarjan välissä oli neljä laukka-askelta ja pääty-ympyrällä mentiin innariväleillä. Ympyrällä Kaapo muisti jopa nostella jalkojaan asiallisesti ja laukkasi rauhassa häsläävälle suokille haastavan tehtävän, mutta sarjalla se rupesi kurvailemaan, ilmeisesti tavoitteenaan ylittää neljän laukan sarja kolmella laukalla. Kehotin Juliaa tulemaan aluksi ravissa, jonka jälkeen nostamaan laukan ensimmäisen ristikon päältä. Kun homma alkoi pelittää asiallisemmin, nostin esteetn suunnilleen 50 senttisiksi ja kaikki päädyn puomit ristikoiksi. Kaapo oli hyvin juonessa mukana, mutta näytti lähinnä itse säätelevän vauhtinsa. Tein toiselle pitkälle sivulle yhden pystyn ja käskin Juliaa hyppäämään sen, ratsastamaan voltin ja hyppäämään sen uudestaan. Sen jälkeen hänen piti tulla sarjalle, pysäyttää Kaapo välissä ja hypätä sitten vasta toinen este. Ensimmäisellä kerralla pysähdys tuli vasta aivan toisen esteen eteen. Julian täytyi siis ensin peruuttaa, sitten nostaa laukka ja hypätä este. Toisella kerralla Julia oli paremmin hereillä ja ajatteli pysähtymistä jo heti ensimmäisen esteen päällä. Tällä kertaa Kaapo pysähtyi suunnilleen puoleen väliin ja onnistui sitten laukan nostettuaan hyppäämään myös toisen esteen. Toisen pitkän sivun yksittäinen pysty ja sen jälkeen tehtävä voltti auttoivat Juliaan kontrollin saamisessa.
Lopuksi korotin sarjan kahdeksaankymppiin ja Julian tehtävänä oli vain tulla se rauhallisesti läpi ilman pysähdyksiä tai kiihdytyslähtöä. Kaapo hyppäsi ongelmitta, ratsukko sai tulla vielä kertaalleen toisen pitkän sivun pystyn, laukata rauhassa pääty-ympyrän ja siirtää sitten raviin ja aloittaa loppuverryttelyn.

08.12.2013 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Pitkä tauko takana ilman yhtään merkintää Kaapon kirjassa! Onneksi tämä kammottava vääryys korjaantuu nyt.
Kaapon elämässä onkin tapahtunut suuri muutos, tänään nimittäin sen pitkäaikainen tarhakaveri Taavi muutti uuteen kotiin. Koko Taavin muutto tapahtui aika pikaisella aikataululla, vaikka ori hiljaisesti myynnissä onkin ollut. Tänään kuitenkin ori asteli iloisesti traileriin ja lähti koti uutta tallia, joka keskittyy Parodian tavoin suomenhevosten kilpailemiseen ja kasvatukseen. Tai on ehkä hieman kaunisteltua sanoa, että Taavi olisi astellut koppiin iloisesti, sitä nimittäin sai aika lailla houkutella ja suostutella astumaan sisälle. Liekö ori tiennyt, ettei enää tule Parodian pihalle astelemaan. Tai kuka tietää, ehkä ori saapuu tänne valmennuksiin tai kilpailemaan vielä jossakin välissä.
Kaapo kuitenkin tarhailee nykyään siis vain Leevin kanssa. Tämä parivaljakko on kuitenkin toisilleen entuudestaan tuttu, sillä aikaisemminhan orit tarhailivat kolmestaan. Lauman sisäinen hierarkia on kuitenkin kokenut suuren muutoksen, kun porukan pomo Taavi lähti. Saa nähdä, kumpi Leevistä ja Kaaposta nyt ottaa sen pomon paikan. Kumpikin on kuitenkin käytökseltään äärimmäisen asiallinen, joten mitään sen suurempaa kahnausta tullaan tuskin tuossa poikien tarhassa Taavin lähdettyä näkemään.
Tämä vuosi on mennyt Kaapon, kuten muidenkin meidän hevosten, kanssa hieman rauhallisemmalla kilpailutahdilla, mutta ensi vuonna kilpailutahti muuttuu taas aktiivisemmaksi. Kaapon kanssa olisi tarkoitus jossakin välissä ilmoittautua suomenhevosten laatuarvosteluun, kunhan sen kanssa saadaan kisat ja muut treenit kuntoon. Ensi vuonna kuitenkin jossakin välissä olisi tämä tavoitteena. Kaksi muuta lähiaikoina SLA:han suuntaavia hevosia ovat meiltä koulutammat Lyyli ja Vilja. Siellä ovat käyneet jo pyörähtämässä Hasse ja Lenni.

09.12.2013 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Pitipä heti tulla tänneki kertomaan, että olemme nyt porukalla ilmoittautuneet viiden hevosemme kanssa kenttäkisoihin! Näitähän silloin joskus aikoinaan kokeiltiin, mutta se taisi jäädä yhteen kertaan, ja mukana olivat vain Hani ja Tinttu. Tintullahan se taisikin mennä vähän paremmin, mutta joka tapauksessa kenttäkisaaminen unohtui sinne. Nyt sitten yritin kasata ne "moneimmat ponit" meiltä, eli hevoset, joiden kanssa sujuu sekä esteet että koulu ja rohkeuttakin erikosempien esteiden hyppäämiseen löytyisi jonkun verran (tämä vuoksi esimerkiksi Hasseli tipahti pois laskuista). Mukaan valikoituivat Kaapon lisäksi Rosa, Riia, Leevi ja koulupuolelta ainoastaan Justus. Tarkoitus olisi lähinnä noiden estepuolten heppasten kanssa kehittää jotain lisähommaa, kun estekisoihin ilmoittautuminen on osoittautunut yllättävän haastavaksi sopivien luokkien puuttuessa - tai sitten olen vain itse aina väärään aikaan liikkeellä.
Seuraavat kisat ovat siis Kaapon kanssa tämän vuoden loppupuoliskolla olevat kenttäkilpailut. Sitä ennen tosiaan on kuitenkin Virtuaalisten Suomenratsujen esteviikko, johon olen muistaakseni totta kai ilmoittanut Kaaponkin. Katsotaan, josko saataisiin tälle vuodelle vielä jotkut estekisat hommattua, niin ensi vuonna olisi sitten paremmat treenipohjat edessä, kun jatketaan kisaamista aktiivisemmalla mallilla.

12.02.2014 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Nyt alkaa Kaaponkin elämä taas pikkuhiljaa aktivoitumaan, sillä estekilpailuja on nyt vino pino edessä. Tarkoituksena olisi ehdottomasti käydä tämän orin kanssa vielä tämän IRL-vuoden (eihän sitä olekaan kuin kymmenen kuukautta jäljellä) puolella suomenhevosten laatuarvostelussa. Lisäksi unelmana olisi astuttaa joku sopiva tamma Kaapolla ja tehdä siitä meidän ensimmäinen "aktiivinen" yleispainotteinen hevonen. Nythän tuo yleispanotteisuus rajoittuu ehkä muutamaan hevoseen, tosin jokainen on enemmän tai vähemmän koulu- tai estepainotteinen. Mutta kyllä se Kaapokin varmaan pääsee vielä lähiaikoina astumispuuhiin, kunhan vain saan varmistettua sen, että minulla varmasti riittää aikaa tulevillekin estepainotteisille hevosille. Toistaiseksi estepuoli nimittäin on jäänyt aivan hävettävän vähälle huomiolle.
Kaapo on saanut ulkoilla yhdessä rakkaan ja pitkäaikaisen ystävänsä Leevin kanssa. Ihan hyvin on ori voinut, mitä nyt välillä vähän turhan aktiivinen, jolla tulee tarhassa riekuttua vähän turhankin kanssa. Mutta Kaapo on kyllä aina ollut sellainen, että se on kerännyt hirveästi virtaa, jos liikuttaminen on jäänyt vähemmälle. Onneksi nyt on isompi kisarupeama edessä, joten Kaapokin pääsee aivan kunnolla töihin. Treeneissä se on ollut melko reipas myös ja purkanut energiaansa välillä vähän kaikenlaisiin höpsötyksiin. Ollaan yritetty keskittyä aluksi kouluhommiin, josta sitten säännöllisesti ottaa puomi- ja estejuttuja mukaan, mutta välillä tuntuu siltä, että ihan sileän työskentelyssäkin on tämän orin kanssa aivan tarpeeksi hommaa. Saa nähdä, milloin sen kanssa alkaa yhteistyö luistaa samalla mallilla kuin aikaisemmin!

23.06.2014 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Wovitsu, pitipä tulla tännekin hehkuttamaan sitä, että Kaaposta on tulossa jo kolminkertainen isukki! Nimittäin herran toinen varsa Hallanhuokaus syntyi (tai syntyy, jos tarkkoja ollaan) narrin hienosta Hallanvaara-tammasta! Varsa jää narrin omistukseen, ja innolla vesi kielellä varmasti seurailen, miten huippusöötti varsa tulevaisuudessa pärjäilee! Über-persoonallinen tapaus ainakin on kyseessä, joten varmasti tulee ihastuttamaan ja vihastuttamaan monia, kuten kunnon hevosen pitääkin!
Kaapon toinen varsa syntyykin sitten tänne meille ensi vuonna, kun tuo meidän Hymysauhu-tammamme, jonka ostimme vasta Riihikorvesta, on kantavana! Menee jo yltiöpositiiviseksi, mutta huippuihanaa saada talliin lisää yksipolvisia hevosia eri sukulinjoista, sillä meille on syntymässä myös Maijan ja Rentun varsa ensi keväänä! Ei tarvinne sanoa, miten innoissani olen. Vielä pitäisi pohtia Kaapon jälkeläiselle sopiva nimi, oli se sitten tamma taikka ori.
Jaa Kaapohan kävi vasta suomenhevosten laatuarvostelussa nappaamassa itselleen SLA-I -palkinnon, mihin olen oikein tyytyväinen. Vielä menee aikaa ennen kuin jälkeläisnäytöt ovat kunnossa, mutta sen jälkeen suunnataankin sitten herran kanssa painotuslajin laatuarvosteluun. Jotenkin koko ajan ajattelen, että se on KRJ, mutta tokihan Kaapo varmaan käy ERJ:n laatiksessa ensin. Se onkin ihan uusi paikka mulle, mutta eiköhän me selvitä. Myöhemmin sitten KRJ:n laatis ja sitten lopuksi YLA. Tässä olisi vaatimattomat tavoitteemme.

12.01.2015 - Kuulumisia, kirjoittanut Freetu

Pitääpä korkata uusi vuosi Kaaponkin suunnalla, kun pikkuisen uusia kuulumisiakin on jo tässä välissä kertynyt. Ensinnäkin Kaapon varsa Raili on aloittanut jo kilpailemisen maltilliseen tahtiin, ja tamman kanssa on joitakin koulukisoja ehditty kahlata ihan kohtalaisella menestyksellä läpi. Iloisena uutisena kerrottakoon myös se, että Kaapolla astutettiin tammamme Maija, joten vielä ainakin yksi kaapolainen on meille tulossa ihan jäädäkseen! Kaapo onkin kerännyt itselleen aika kivasti sekä koulu- että estepuolen sijoituksia, joiden lisäksi ollaan pyritty piipahtelemaan myös kenttäkisoissa. Nyt on ainakin pari este- ja kenttäpuolen kisarupeamaa edessä, joten innolla niitä siis odotellaan! Kaapon kanssa on niin kiva kiertää kilpailuja, että mikäs tässä kaikkia mahdollisia lajeja kisatessa ;-) Pitäisiköhän kohta kokeilla valjakkoajoakin? :D
Noiden varsojen ja sitten tietysti Kaapon oman kisamenestyksen myötä heräsin siihen todellisuuteen, että miksi ihmeessä en ole ilmoittanut oria vielä mihinkään laatuarvosteluun tuon suomenhevosten arvostelun lisäksi?! Aikani asiaa kummasteltuani tajusin, että sehän johtuu siitä, ettei mulla ole mitään hajua, ilmoitanko Kaapon ensin KRJ:n vai ERJ:n laatuarvosteluun!? ERJ:n arvostelu on minulle aivan uusi tuttavuus, joten se on hivenen pelottavaa. KRJ:n puolelle Kaapo taas ei ole ainakaan vielä ihan pätevä, kun sillä ei ole kahta koulukisoissa kilpaillutta jälkeläistä. Pitää siis joko aloittaa Siken kanssa pikku koulurupeama tai sitten odotella Kaapon ja Maijan varsan syntymää. ERJ:n laatuarvostelun kriteereistä tai pisteytyksestä ei toistaiseksi ole mitään hajua, joten pitää varmaan yrittää epätoivoisesti perehtyä niihin juttuihin, jotta tietää, mitä pitäisi kehittää... Mutta varmaa on ainakin se, että meidän pikku hurmuripoikamme kumpaankin tullaan ilmoittamaan! Ja sitten lopuksi Yleislaatuarvosteluun myös, totta kai!

07.07.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana Freetu

Piti laittaa taas joku tallitytöistämme, Sofia tällä kertaa, Kaapon selkään ja katsoa, miten ikinuori Kaapotin vetää koulukiemuroita nyt, kun kilpakentät alkavat pikkuhiljaa olla takanapäin. Reippaaltahan tuo näytti jo alkuverkoissa, joskaan ei niin virtavalta kuin silloin joskus nuorena. Käskin Sofian tehdä pidätteitä, rauhoittaa kevennystä ja muutenkin keskittyä pitkään askeleeseen, ei hätäiseen pinkomiseen. Voltteja ei turhaan tehty alkuverkoissa ollenkaan, mutta Sofia sai tehdä pitkillä sivuilla paljon avotaivutuksia, jotta ori keskittyisi muuhun kuin eteenpäinmenoon. Ja eihän se ollenkaan hassummalta näyttänyt, kun oikein keskittyi. Käskin Sofian myödätä sisäohjalla, mutta muistaa koko ajan ulko-ohjan tuki ja puolipidätteet. Kun ravi alkoi muistuttaa asiallista kouluhevosen liikkumista, Sofia sai jatkaa pohkeenväistöillä siksak-tyyliin keskihalkaisijalta kohti uraa ja takaisin keskihalkaisijalle. Tavoitteena täysin suora hevonen, kuten pohkeenväistössä yleensäkin, ja rauhallinen, rento meno. Aluksi Kaapo meinasi hätäillä ja juosta pohjetta karkuun, mikä on aina ollut sen lempitemppuja. Nyt kuitenkin se rauhoittui yllättävän nopeasti kuuntelemaan ratsastajaansa eikä pohjeapu tarkoittanutkaan tälläkertaa eteenpäinmenemistä, vaan väistämistä.
Laukkatehtävässä Sofian piti nostaa laukka heti siksak-väistöje jälkeen, laukata keskihalkaisijalta tiukka kulma kootussa laukassa uralle ja jatkaa siitä harjoituslaukkaa reippaassa tempossa eteenpäin. Kaapolla meinaa joskus olla vähän ongelmia laukannoston ja koottuun laukkaan siirtymisen kanssa, ja nytkin se vaati muutaman toiston, että kulma näytti tasaiselta eikä Kaapo vain laukannut sitä huolimattomasti läpi. Teimme myös muutamia siirtymiä harjoituslaukasta keskilaukkaan pelkän istunnan avulla ja ne alkoivat varsinkin lopussa sujua oikein hyvin. Kaapon kanssa ei saa jäädä liikaa ohjaan kiinni, vaan ensisijainen apu on istunta ja ne kullanarvoiset vatsalihakset, kuten varmaan lähes jokaisen hevosen kanssa. Kaapo kuitenkin on erittäin tarkka ratsastajan mahdolliselle kovalle kädelle ja lähtee heti juoksemaan pää pystyssä, jos käsijarru jää päälle. Nyt sellaista ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Sofia saa kiittää itseään kauniista ratsastuksesta. Hyvää työtä kummaltakin!