Kasvatuksen tavoitteet

Ensimetreistä asti Huvitutin toimenkuvaan on kuulunut ratsu- ja pienhevoslinjaisten suomenhevosten kasvatus. Rotuna tuo suomalainen perusratsu on aina tuntunut siltä ainoalta oikealta vaihtoehdolta, juurikin sen monipuolisen käytettävyyden takia. Kasvatuksen tavoitteena on terve, puhdasrotuinen sekä rotumääritelmän täyttävä suomenhevonen, joka on luonteeltaan ja käytettävyydeltään sopiva lähes millaiseen käyttöön tahansa. Varsoja suunnitellessa, pohditaan useita erilaisia yhdistelmiä, valiten niistä ne omasta mielestä parhaimmat. Vanhemmat ei valikoidu pitkien meriitti litanjoiden perusteella, vaan pikemminkin hevosen suvun sekä luonteen mukaan. Pitkän tähtäimen haaveena on nähdä huvituttilaisia vaikuttamassa suomenhevosten sukutauluissa, ehkä jopa niinä haluttuina niminä.

Kasvatuksen käyntiin saaminen oli työlästä ja välillä jopa suuri päänvaiva. Tavoitteet vaihtelivat melkein jokaisen suunnitellun varsan kohdalla, mutta vuosien saatossa ja erilaisten kokeilujen jälkeen syntyi lopulta yksi yhteinen "punainen lanka". Nyt jokaisella hevosella tuntuukin jo olevan oma paikkansa meidän kasvatusohjelmassa.
Vuonna 2013 syntyi vain yksi kasvatti, Tutin Aurinkoinen, joka on myös ainoa kasvatti, jolta löytyy kasvattajanimenä etuliite Tutin. Hyvin äkkiä tamman syntymän jälkeen, kasvattajaliite tuntui liian "lapselliselta", joten vuodesta 2014 kasvattimme ovat kantaneet etuliitettä Huvitutin, joka on myös rekisteröity VRL:n rekisteriin (#2020).

Linjat

Neljään vuoteen mahtuu paljon. Uusi linjoja on aloitettu useita, joista suurin osa on harmillisesti kuollut tai niiden jatkajat myyty toisaalle, koska hevoset eivät ole sen hetkisiin jalostussuunnitelmiin sopineet. Ensimmäiset vuodet ollaan oltu kasvatuslinjojen kanssa kuin kalat kuivalla maalla, mutta nyt - heinäkuussa 2017 - otettiin niin sanotusti härkää sarvista ja päätettiin oikeasti säilyttää muutama linja, jota jatkaisi aina ensimmäinen kotiin jäänyt kasvatti ko. linjasta.

Muumi -linja

Vilijaana on oma tuonti, joka saapui talliin jo loppukesästä 2015. Tamma kehitti nopeasti itselleen sen oman paikkansa kaikkien sydämissä ja sen suosio jalostuksen saralla yllätti erityisesti allekirjoittaneen, vaikkei tamma mitenkään ihmeellisen menestynyt silloin vielä ollut. Tamman nimestä inspiroituneena heitettiin ilmoille idea muumi-teemaisesta emälinjasta.

Kasvattien myynti

Kasvattajana en ole kovinkaan vaativa varsojen kotien suhteen. Ainoa toive oikeastaan on, että varsa ei jää vain tallin koristeeksi, eli sen sivuilla tulisi aina välillä tapahtuakin jotain - se jokin onkin sitten omistajan päätettävissä. Kasvattajana pidätän itselläni oikeuden ottaa takaisin tai jälleenmyydä kasvatin mikäli alla olevia myyntiehtoja ei noudateta tai sen hetkinen omistaja on tavoittelemattomissa useampia kuukausia ilman erillistä ilmoitusta (ei vastaa sähköpostiin useista yrityksistä huolimatta).

    © Smerikal (CC BY-SA 2.0)
    ★ Sivut on lähetettävä sähköpostiin kuukauden sisällä myyntipäätöksestä.
    ★ Luopumistilanteessa hevosen saa myydä eteenpäin.
    Uudet sivut ilmoitettava kasvattajalle!!
    ★ Kasvatti tulee rekisteröidä VRL:n hevosrekisteriin kolmen (3) kuukauden sisällä myyntipäätöksestä.
    Vaihtoehtoisesti kolmen (3) kuukauden sisällä syntymästä, jos kasvatti ostetaan ennen sitä.
    Kasvattaja: HUVI1295, kasvattajaliite: Huvitutin, syntymämaa: Suomi.
    ★ Hevosen sivulle kasvattajaksi merkitään Huvitutti.
    ★ Ostaja sitoutuu noudattamaan tarjouksessa esittämiään lupauksia.

Myytävät kasvatit

Tilausvarsasta kiinnostuneiden kannattaa olla yhteydessä sähköpostitse, jonka kautta voidaan sopia mahdollisista yhdistelmistä paremmin. Varsan isänä voi käyttää joko Huvitutissa asuvaa tai ulkopuolista oria.


Kasvatit

Vuosien 2013-2017 aikana Huvitutissa on
syntynyt yhteensä 185 suomenhevosvarsaa.

1. kasvatti: tamma Tutin Aurinkoinen (s. 2013)
50. kasvatti: tamma Huvitutin Kevään Kaunein (s. 2015)
100. kasvatti: ori Huvitutin Kurre (s. 2015)
150. kasvatti: ori Huvitutin Kultakuume (s. 2016)

Vuosi 2017 (17 kpl: 12 oria, 5 tammaa)
Vuosi 2016 (57 kpl: 30 oria, 27 tammaa)
Vuosi 2015 (62 kpl: 32 oria, 30 tammaa)
Vuosi 2014 (47 kpl: 28 oria, 19 tammaa)
Vuosi 2013 (1 kpl: 0 oria, 1 tamma)

Menestys kasvattajana


Best Breeder - pisteitä 37,5/45 (VSN)
01.09.2016, Huvitutti
Ryhmä: Aaria, Elvi, Ruu, Tiuhti